Fysioterapia

Fysioterapiavastaanottoani pidän Turussa Terveystalo Pulssissa (Humalistonkatu 9-11, 20100 Turku). Olen erikoistunut tuki- ja liikuntaelinongelmien fysioterapiaan ja teen töitä muun muassa ortopedisten ja traumatologisten ongelmien parissa (esimerkiksi olkapää- ja polviongelmat ja -vammat). Lisäksi teen töitä useiden eri lajien urheilijoiden  parissa. Vastaan Terveystalon fysioterapiatoiminnasta ja sen kehittämisestä Turussa, lisäksi toimin koulutustehtävissä ympäri Suomea. Aiemmin olen työskennellyt pitkään muun muassa Turun yliopistollisessa keskussairaalassa ortopedian ja traumatologian klinikalla sekä fysiatrian poliklinikalla.

Työssäni pääpaino on liikkeen ja toiminnan analysoinnissa ja sitä kautta myös liiketerapiassa; liikkeen ja liikeketjujen toiminnan optimoimisessa sekä kontrollissa. Asiakkaani tulevat fysioterapiaan usein vamman tai leikkauksen jälkeen, mutta myös erilaisten kiputilojen tai liikemallien ongelmien vuoksi. Fysioterapian tavoitteena on optimoida kehon toimintaa ja sitä kautta parantaa toimintakykyä sekä lievittää kipua. Liiketerapiassa korostuu liikkeen hallinta ja hallitun liikkeen kautta ongelman auttaminen nousujohteisesti. Harjoittelussa lähdetään aina liikkeelle yksilöllisistä tavoitteista ja tekemistä muokataan edistymisen mukaan.

Liiketerapian tukitoimenpiteinä ja apuna käytän tarpeen mukaan esimerkiksi faskiakäsittelyitä tai teippauksia. Faskiakäsittelyt ja dynaaminen sekä kineettinen teippaus tukevat terapiaprosessia, mutta harvoin ovat ainoita käytettäviä työkaluja. Teippausmenetelmiä käytettäessä opastan mahdollisuuksien mukaan myös ongelma-alueen omateippauksen asiakkaalle. Faskiakäsittelyt erilaisin fascial release -tekniikoin vaikuttavat sidekudoksen kautta positiivisesti esimerkiksi liikerajoituksiin ja erilaisiin kiputiloihin.